Luonnokset

Luonnoksia tehdessä ideat muokkaantuvat ja kehittyvät. Välillä luonnostelu voi olla päämäärätöntä piirustelua, josta vasta pitkän ajan kuluttua voi huomata toimivan idean. Luonnoksia tehdessä tulee monesti kartoittaneeksi minkälaisia ongelmia toteutukseen lopulta liittyy. Ajatuksien purkaminen pois mielestä ja muistin vapauttaminen ideoista on myös yllättävän hyödyllistä ideoiden jatkokehittämistä varten.

Oikealla näkyvissä kuvissa on esimerkkejä luonnostelusta, on se sitten digitaalista kuvankäsittelyä tai luonnoskirjaan raapustelua. Kaikissa tapauksissa lähden ratkaisemaan ongelmaa visualisoiden sen itselleni. Koruton luonnoskin riittää näkemään ongelmakohdat ja helpottamaan niiden ratkaisua tai vahvistamaan olemassaolevaa pyrkimystä.

Piirustuksia varten teen paljon luonnostelua, joilla etsin toimivia kuvioita ja kehitän tekniikkaa jolla saan häivytettyä omaa tietoista jälkeä. Erilaiset tavat päästä tähän pyrkimykseen voivatkin syntyä luonnostelemalla ihan sattumalta, joten luonnoskirjan selailu silloin tällöin ei ole pahitteeksi. Luonnoskirjoista/luonnoksista on myös mukava seurata oman työskentelyn ja ideoiden kehittymistä.